Mielenkiinnon kohteet blogit ja muut somet

Fillarifoorumissa olen roikkunut yli 10 vuotta. Sen seuraamisessa ei niin hirveästi järkeä ole, mutta siitä on tullut tapa, josta on hankala irti päästä. Aina jotain sieltä on oppinut ja tietää vähän mitä muualla tapahtuu. Läski- ja maastopyörät eivät kiinnosta pätkääkään, joten nykyään suurin osa kirjoittelusta jää lukematta. Ja sitten empaattinen lässyttely ärsyttää yli kaiken.

Blogeja tulee seurattua lähinnä Twitterin kautta. Muutama usalainen on luennassa. Ironrider on meikäläistä vastaava ajaja, joka myös ajoi läpi usean talven 200km ajoja samoissa olosuhteissa. Aloitti aiemmin, kuin minä. Viime syksynä hänellä katkesi putki – viisas mies. Chasing Mailboxes on toinen, joten olen pitkään seurannut. Naishenkilö, joka miehensä kanssa ajaa brevettejä joko tandemilla tai erikseen. Ovat kyllä liian ”hyväkuntoisia” meikäläisen makuun – eikä jutuissa kovin paljon kärsimystä löydy 😉 Tässäpä muutama ulkomaalainen. Kotimaasta Vetomiehen Väärinpyöräilijäblogi ja Heben jorinat kuuluvat seurantalistaan. Jostain syystä he viittavat usein minuun näissä asioissa niin kuin heidän ajamisensa olisi minun vikani. Kuusamon miehen juttuista olen selvillä enemmänkin Twitterin ja Facebookin avustuksella.

Twitter on tällä hetkellä pääväline pitkänmatkan pyöräilyn seuraamiseen. Meikäläisen luukku. Suurin osa seuraamistani tileistä on pitkänmatkan pyöräilyyn liittyviä.

AjUFFXg1_bigger

Facebookissa pystyy parhaiten seuraamaan Randonneurs Finland ajankohtaisasioita. Suosittelen, jos Facebookissa muuten notkuu. Fillarilehteä en enää tilaa. Syynä varmaan se, että ei siinä monta asiaa ollut mikä olisi kiinnostanut. Ulkomaalaisia lehtiä seurasin ennen. Nykyään en enää yhtään.

Kategoria(t): Maantiepyöräily, Pitkänmatkanpyöräily Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

87 − = 83