Taktiikka ja strategia

Moni asiasta tietämätön usein kysyy miten näitä pitkiä matkoja jaksaa ajaa. Minäkään en ole, kuten muutama muukin meistä, mikään urheilijan perikuva. Päinvastoin kahden kilometrin työmatkan loppumäessä pitää kävellesäni töihin pitää tauko, että jaksan loppuun 😉

Ensimmäinen asia millä näitä oppii ajamaan ja kykenee ajamaan on toisto. On lähdettävä ajamaan usein pitkää matkaa. Kerran pari kesässä ei kyllä harrastusta sytytä tai vie eteenpäin. Toinen asia on ajaa millä kelillä tahansa. Jos on sellainen kermaperse niin kuin useimmat on, ei kyllä pitkillä matkoilla ole hyväksi. Sata varma on, että joskus ja aika usein sattuu ns. brevet-keli, joka on hirveän ja erittäin hirveän vesi-/räntäsateen välissä olevaa säätä. Tätä 10 tuntia muutaman kerran koettuna jalostaa kummasti. Sen jälkeen neljän tunnin sateet eivät tunnu enää missään.

Itse ajattelen aina selviäväni tiettyyn kohtaan / etappiin matkalla. Yleensä se on puoliväli tai käännös kotia kohti. Sinne asti kun selviän, niin tulen vaikka konttaamalla kotiin. Joskus olen ajanut toisten reittejä ja en ole tiennyt, kuinka paljon matkaa on jäljellä, niin silloin on ollut henkisesti erittäin raskasta. Ja lopullinen uupuminen erittäin lähellä.

Kuopioon takaisin ajaessa lasken aina mäkiä. Monta mäkeä on jäljellä. Mäki kerrallaan. Ajan niin hiljaa, kuin mahdollista, jos väsymys sen vaatii. Yhdellä 400 km Pielisen kierroksen paluumatkalla ns. Laakkosen mäessä mummo sauvakäveli minun ohitseni, vaikka ajoin pyörällä. Vauhti oli säälittävä, mutta eteenpäin silti mentiin. Ko. mäki toiseksi viimeinen – tiedoksi.

Vettä pitää aina olla – täytä vesipullot vaikka akuuttia tarvetta ei olekaan – en muista tätä toteuttaa. Pidä tauko mielummin ennen, kuin jälkeen. Tämän olen pikku hiljaa oppinut.

Keskityn ajomatkoihin -mitä pitempi matka sitä pitempi keskittymisaika – yleensä ainakin viikon pari mietin miltä missäkin kohti matkaa tuntuu. Missä kohti alkaa lopullisesti vituttamaan, että mitä minä täällä taas itseni kiusaan. Yleensä se tunne tuleekin vähän myöhemmin ja se tuntuu hyvältä.

Totaaliuupumus Kuusamo GP

Totaaliuupumus Kuusamo GP

Yllä olevan kuvasarjan viimeinen kuva on otettu Kuusamossa talvella Kuusamo Gran Prixin ajon lopussa. 160km aika kovassa pakkasessa täysin ylivauhtista ajoa. Viimeisen 20km olin lähes tajuton ja yhtä pitkää alamäkeä en muista edes ajaneeni. Yksi kovimpia reissuja.

Don’t panic -älä hermostu, vaikka tuntuu, että ei kulje. Joskus tuntuu, että kello pysähtyy ja matka ei etene metriäkään. Otan silloin ns. ryömintävaihteen käyttöön ja ajan metrin kerrallaan. Aina on matka loppunut.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

59 − 49 =