Full Value Rider

Pitkänmatkan pyöräily ( ”Randonneur-pyöräily on Ranskasta alkunsa saanut pyöräilymuoto, jossa ei kilpailla vaan yritetään päästä maaliin annetussa aikarajassa” ) on muutaman viime vuoden aikana harrastuksena moninkertaistunut. Harrastuksen olennaisena osana on mielestäni se, että se ei ole kilpailu, kuin kelloa vastaan. Maksiaikarajat antaa hitaallekin pyöräilijälle mahdollisuuden harrastaa tätä suhteellisen järjetöntä hommaa.

Termi Full Value Rider on varsinkin briteillä käytössä. Se tarkoittaa ajajaa joko omasta tahdosta tai hitaudestaan johtuen ajaa matkat aina lähes lähelle maksiaikaa. Itse olen täysin Full Value Rider halusin tai en. Vauhtini ei yksinkertaisesti riitä olemaan jotain muuta. En ole koskaan kilpailut ja viimeiset liikunnan harrastukset loppuivat ennen armeijaa. En harjoittele jne.

Tämä kirjoitan tämän siksi, että harmittaa, meikäkäisiä ”hitaita” on niin vähän. Uudet harastajat näyttävät olevan minun näkökulmasta joko huippuunsa rimmattuja ”urheilijoita” tai muuten kevyellä otteella vauhdikkaasti ajavia (ja on ollut kyllä suurin osaa vanhoistakin). Siksipä järjestyt brevetit alkavat olla suunnatut aikataulullisesti nopeamille ajajille, kuin minulle.

 

24h-huoltoasemia ja muita paikkoja on entistä vähemmän, joten sisätaukopaikoissa ei ole enää juurikaan valinnan varaa. Jos paikka menee kiinni esim. klo 22 ja brevet on suunniteltu siten, että sinne on matkaa 200km esim. 400km brevetillä, niin ainakin minä joudun ajamaan meikäläisen ”kisavauhtia” eli täyttä pitääkseni sisätauon. Tämä tietää loppumatkalle huonoa oloa ja raskasta kenttävitusta. Reitin voisi toki suunnitella toisinkin meidät hitaat huomioon ottaen, mutta kun meitä ei yhtä, kahta enempää ole niin helpompi on suurelle massalle reitti ja sen tauot suunnitella.

No, tämä saa aikaan sen, että uusia ”hitaita” harrastajia ehkä ei tulee, vaan entistä nopeampia.

Ehkä tästä tekstistä ymmärtää mitä ajan takaa. Järjestetyille breveteille voisi laittaa merkinnän keille ne ensisijaisesti sisätaukopaikkoihin vauhdin puolesta on suunnattu. Jos reitti on suunniteltu hitaille ajajille, eikä mitään kiirettä mihinkään taukopaikkaan ole eli ne ovat auki koko kontrollin aukioloajan, niin merkintä voisi olla ”vihreä” tms. ja jos on ajetta kieli vyön alla ikenet veressä ja oksennus suussa niin merkintä olisi joku äklönvärinen 😉 tms.

Tämä merkintä voisi olla samantyyppinen nousumetrien suhteen. Kevyet kukkakepit tai muuten huippukuntoiset ajavat ajat mäkisenkin maasto kevyesti pyöritellen kovempaa, kuin minä tasamaata täyttä.

 

PS. Kesällä on tulossa taas surullisen kuuluisa Lontoo-Edinburgh-London eli LEL. Edellisestä reissustani löytyy juttua. Kun vajaa viisi vuotta sitten siihen jollakin tavalla yritin valmistautua, niin luin tekstejä, että aikaa matkalla riittää vaikka nukkua 8 tuntia hotellissa aika ajoin. Ja paskat. Pariisi-Brest-Pariisi -ajossa (maksimiaika 90h) nukuin 88 tunnin aikana kahteen otteeseen yhteen kaksi ja puolituntia! Ja viimeisenä päivänä tingin jopa syömisestä, jotta ehdin ajoissa ”maaliin”. En omasta mielestäni misssään ylimääräistä tuhertanut vaan jopa puoli juoksua jonkun leimauspisteen läpäisin.

Jep jep…

Kategoria(t): Maantiepyöräily, Pitkänmatkanpyöräily Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

16 + = 26